Menu

lokikirja

Kesä 2010

lisännyt: Arto ja Birgit Aug 04 2010 13:32
lokikirja >>

Vene vesille 6.5  ja siirto kotisatamaan 10.5 .  Vielä oli silloin kylmä +5.5 mutta tyyntä.

Lähiviikkoina kokeillaan ensimmäistä vkl. purjehdusta kunhan ensin saadaan kaikki kiireet pois alta... 

22-23.5

Lauantaina ekalle reissulle + veneen katsastukseen Hunttiin, lähti AG ja Markku Juhola.
Sää oli merellä hieno? eli ei satanut eikä tuullut. Maissa kyllä ukkosti ja tulvi kovasti. Huntissa Tero katsasti veneen ja ei löytänyt huomautettavaa. Olutkin maistui aurinkoisessa illassa hyvin kaikille. Hyttyset nauttivat olut/veri yhdistelmästä täysin pistimin koko illan..
Aamulla koneilimme Kasnäsiin tankkaamaan ja siitä pikkuhiljaa kotilaituriin.
Kyllä Markku pääsee myöhemminkin merelle mukaan, sen verran hyvää oli olut...

5-6.6

ArBi:n eka reissu perinteisesti Kejsarhamniin. Sää viileä mutta aurinkoinen, tuulta 7-8 m/s.
Oltiin tullessa ainut vene ja saimme keulan tuuleenpäin. Vähän käveltiin ja kunnostettiin venettä ruokailujen välissä..  Illalla olimme edelleen ainut vene kuten myös aamulla...
Olisikohan dödö pettänyt?   Aamupäivällä septin tyhjennys ja kokka kohti kotirantaa, purjeilla tietysti. Vene siivottiin kotirannassa ja jätettiin odottamaan seuraavaa reissua.

12.6

Käytiin rannassa asentamassa uusi VHF-antenni ja ihmeteltiin kovaa tuulta 9-15 m/s( myöhemmin kuulemma puuskissa yli 20 m/s) 
Seuraavaksi lähteekin AG viemään venettä ruotsiin, kun rouvan loma alkaa juhannuksesta. 

  

  19.6

Aamulla veneen pakkaus ja sitten keula kohti ruotsia. AG:n ensimmäinen pidempi yksinpurjehdus  tällä veneellä. Högsåran kohdalla purjeet ylös ja kohti Jurmoa. Yxskärin kohdalla täys pläkä ja vesisade..  No koneella loppumatka Jurmoon. Edelleen sataa ja lämpö +15.
Huomenna kohti Kökaria.. 

20.6

Kökar näköjään ei aukea kun vasta kesällä???? , no jatkoin Degerbyhyn. Purjeilla onneksi koko päivä, aivan upea purjehdus 4-7 /s.  Tosin olen täälä ainut vene!!! Missäköhän muut ovat tänä kesänä? Mi Vidalta tuli viesti, he ovat Saksassa.  Jurmossakin viimeyönä oli vain 7 venettä..
No menen huomenna Ruotsiin katsomaan onko siellä ketään......

1.7

Vihdoin kaupunki jossa nettikahvila, ilmainenkin vielä. Strängnäsissä ollaan. Piti päivittää kotisivut mutta muistiinpanot jäivät veneelle. Näin ollen saatte vielä odotella matkaselostuksia. Siltoja on avautettu ja jokeakin seilattu. Säät suosivat meitä, uitu ja pesty Mälarenissa.

 

21.6

Aamulla ”ison meren” ylitykseen. Tuulta 4-8 m/s ja kylmä oli. Määräsatamana Furusund.


22.6

Vaxholmiin aurinkoisella säässä, sortsikeli suorastaan.


23.6

Vaxholmista Tukholmaan Wasahamniin. Perillä perkeleen puomit. Onneksi lämmin ja aurinkoinen sää.


24.6

Rakkaan vaimon odottelua. Tuli pyöräiltyä ympäri Tukholmaa yli 10 km. Helle on alkanut jeee. Iltapäivällä viereen saman seuran venekunta. Veneen ruokavaraston täydennys tehty.


25.6

Aamulla aikaisin vastaan miehistöä. Onkin ollut rankkaa hoitaa kaikki yksin (B kirjoittanut). Nyt kun miehistö koossa voidaankin jatkaa matkaa Mälarenille. Siltoja onkin riittämiin. Olemme epätietoisia pitääkö soittaa ja tilata avaus vai ei. Soitamme kuitenkin jokaisen sillan kohdalla ja aina joudumme odottelemaan. Yksi sulkukin on matkalla. Kaikki sujuu lopulta hyvin. Matka taittuu sukkelaan ja iltapäivällä saavumme Björkön viikinkikylään. Ruosteessa oleva ruotsin kielen taito aiheuttaa ylimääräisiä kunniakierroksia. Emme ymmärrä mitä laituriin kiinnitetyssä lapussa lukee. Siis kiertämään kierrosta ja B lukemaan sanakirjaa (onneksi otin sen ison mukaan). No lapussa luki että vain keula tai peräkiinnitys sallittu. Björkö on idyllinen vanha viikinkien hautapaikka. Historian havinaa ja kaunista luontoa. Saimme myös seurata ruotsalaista juhannuksen viettoa. Nuoret aikuiset tanssivat piirileikkejä iloisesti laulellen. Rauhallista oli koko illan vaikka nuoria oli saarella melko paljon.


26.6

Tuulisen ja keikkuvan yön jälkeen sateinen aamu. Jatkoimme matkaa eteenpäin kohti Mälarenin pohjukkaa. Hjulstabron jälkeen yllätys yllätys plotterin kartta loppui. Siis jouduimme äkkiseltään turvautumaan talvella opittuun käsinavigointiin. Vähän aikaa olimme ihan hukassa, mutta kyllä se siitä luonnistui. Siitä vain kortilta mittailemaan suuntia ja kaikki onnistuu. Piti jäädä luonnonsatamaan yöksi Hallingen- saaren rantaan. Söimme ja Artsi alkoi juuri kalastamaan kun huomasimme että ankkurit (huom 2 kpl) eivät pidä. Siis vielä 18.30 piti jatkaa matkaa. Kiukkuisina ja väsyneinä jatkoimmekin Västeråsiin saakka. Perillä oli tyyntä ja lämmintä. Satama rauhallinen ja siisti ja keskellä kaupunkia. Siis olimme tulleet melkein järven päähän jo parissa päivässä. Me vauhdikkaat purjehtijat.


27.6

Vietimme päivän Västeråsissa. Vierailimme Artsin sukulaisen luona ja etsimme bensa-asemaa jotta voimme täyttää polkupyörien kumit kunnolla. Kiitokset vain Kaijalle hyvistä kahveista ja ihanista pehmeistä sämpylöistä. Bensa-asemaa emme löytäneet ja piti siis polkea puolityhjillä kumeilla. Hjärtmans myymälän näimme ja päätimme tulla maanantaina ennen lähtöä käymään siellä.

Kävimme ICA:ssa täydentämässä ruokavarastot ja lenkkeilyynkin löytyi aikaa.


28.6

Aamulla olimmekin liian innokkaasti liikkellä, venetarvikeliike aukesi vasta 10.00. Siis jatkoimme bensa-aseman etsintää. Löysimme itsemme Coop-marketin luota ja katsoimme kun vanha rouva jotain touhusi pyöränrenkaiden kanssa. Piti mennä kysymään tarvitseeko apua. Haa, siinä olikin pyörätien vieressä pyörän renkaiden täyttölaite. Olimme pyöräilleet laitteen ohi edellisenä päivänä kaksi kertaa, mutta emme olleet huomanneet koko vempelettä. Olipa hyvä keksintö, Suomeenkin sellaisia kiitos. No saimme kaikki aisat hoidettua ja lähdimme veneellä jatkamaan matkaa. Alussa pääsimme hyvin purjehtimaan, mutta tuuli kääntyi vastaiseksi ja piti hurauttaa kone käyntiin. Kvicksundin sillalla tunnin odotus. Matka jatkui kohti Kunsörenin kaupungin vierassatamaa. Sataman laituri oli niin laho että emme uskaltaneet kiinnittyä siihen. Soitimme siis kaksi siltaa auki ja jatkoimme matkaa Arbåga joelle. Maisemat joella uskomattoman kauniit. Puksuttelimme Hjälmaren kanavalle asti. Välillä kyllä tuli uskon puute voiko niin pienen näköisessä joessa syväys riittää. Riitti se. Kanavan suulla yövyimme odotuslaiturissa. Ainut seuramme miljoona hyttystä.


29.6

Aamulla jatkoimme jokea pitkin Arbågan vieraslaituriin joka oli ennen matalaa siltaa. Sillan toisella puolella on isompi virallinen vierassatama. Lähdimme iloisesti pyöräillen satamasta, yllätys yllätys, satamasta ei ollut tietä pois joten raahasimme pyörät tielle korkean heinikön läpi. Vieläkin taitaa ruohoja roikkua polkimissa. Oli todella helteinen päivä, ylimmillään lämpö 30 astetta. Kävimme kaupassa ja tervehtimässä Famua. Aika kului kuin siivillä. Iltapäivällä lähdimme takaisin kohti kanavaa jossa vietimme taas yön. Tällä kertaa laiturilla iltamyöhään kalastajia. Onneksi kuitenkin lähtivät suht ajoissa pois. Illalla saimme vielä nähdä kun kanavaa pitkin tuli alas 4 venettä. Oli kyllä melko villin näköistä kun veneet keikkuivat sulussa vaikka kuinka korkealla.


30.6

Aamulla pieni sade, muutoin tyyntä ja lämmintä. Jouduimme odottelemaan Kungsörenin siltojen kohdalla 1,5 tuntia siltojen aukeamista. Kunnollista kiinnityspaikkaa ei ollut ja keikuimme kiinnittyneinä vanhoihin tolppiin. Järvella päästiin pelkällä keulapurjeella hyvää vauhtia aina Räfgarn-saareen luonnonsatamaan. Kiinnityimme suojan puolelle hiekkarannalle. Illalla pääsikin järveen pesulle ihanaa. Vesi oli tosi lämmintä (21 astetta). Koko saari on täynnä hiekkarantoja, ihana paikka.


1.7

Hääpäivä. Aamu pilvinen ja kylmä tuuli. Matka kohti Strängnäsiä. Alkumatka koneella mutta sitten taas hyvä tuulensuunta ja hyvää vauhtia pelkällä keulapurjeella lähes loppuun asti. Satamassa laiturin kunnostustyöt meneillään. Vanha idyllinen pikkukaupunki on täynnä kaunista arkkitehtuuria. Vanhaa on kunnostettu kunnioittaen. Ensimmäinen kaupunki josta löysimme nettiyhteyden. Juhlapäivän kunniaksi kävimme ulkona syömässä, Thaimaalaista ruokaa. Annos näytti tosi pieneltä, mutta hyvä kun jaksoi kaiken syödä. Maukasta ruokaa. Odotettavissa vielä herkkuja ja kuohuviiniä. Löysimme täältä Lidlin, hyvä, koska sinne suunnistamme tietenkin aamulla. Vaikka täytyy sanoa että olemme ihastuneet useampaan ICA:n tuotteeseen. Harmi kun joitain niistä ei saa Suomesta. Vielä nyt illallakin paistaa aurinko kuumasti. Huomiseksi luvattu lämmintä, ihanaa.

 

2.7

Todellakin luvattua lämmintä saatiin. Jo aamusta paahtavan kuuma, ei edes vilvoittavaa tuulta. Aamulla vielä hotelli Roggan nettikahvilassa päivittämässä nettisivut ja kaupassa käyntiä sitten matkaan. Strängänsin kaupunkiin kyllä ihastuimme. Ystävällisiä ihmisiä ja ihana historiallinen miljöö. Paljon jäi vielä nähtävyyksiä tutkimatta joten ehkä on tultava joskus vielä takaisin. Kirkko oli keskiaikaiseen tyyliin mahtava. Kattomaalaukset ja sivulaivojen pikkukappelit saivat sanattomaksi kauneudellaan.

Niin, siis matkaan lähemmäs Tukholmaa. Koneellahan sitä sai putputella koko matkan kun ei tuulta. Jos välillä tuntui pienenpientä virettä sekin oli vastainen. Matka taittui tukahduttavassa helteessä. Yht`äkkiä taivalaalta kuului melkoista surinaa. Pieni taitolentokone syöksyi kohti venettämme, nousi äkkiöä pystysuoraan ylös ja teki silmukan. Kone kieppui edestakaisin aivan yläpuolellamme villisti ja välillä tuntui että se putoaa päällemme. Samaan tahtiin kun me liikuimme eteenpäin, kone seurasi.. Saimme nähdä koko joukon hienoja temppuja. Aikansa temppuiltuaan katsoimme kauhuissamme kun kone syöksyi takaamme matalalla kohti venettämme. Siipi vettä hipoen kone kurvasi sivuttain aivan veneemme vierestä ja tervehti meitä ennekuin lähti pois. Olipa villin näköistä. Pystyimme näkemään jopa koneen ohjaajan. Aikamme putputeltuamme näimme saaressa pienen vierasvenesataman ja suuntasimme sinne. Södertäljen venekerhon saaressa on muutama vieraspaikka. Veneitä oli paikka pullollaan, mutta saimme viettää rauhallisen yön ja herätä helteiseen aurinkoon jällleen kerran. Allekirjoittaneella (B) on jo eilisestä iho hieman kipeän punoittava joten tänään vähän enemmän vaatetta päälle.


3.7

Hyvä tuuli kerrankin purjehtia ja mehän purjehdimme. Ihanan rauhallista aina Tukholman sisään tuloon asti. Laskimme purjeet koska ristiaallokossa ei purjeilla yksinkertaisesti päässyt mihinkään. Veneitä suhahteli siellä ja täällä. Piti todellakin olla tarkkana että ei jää yhdenkään muskeliveneen alle. Lauantain viikonloppuliikenne pois Tukholmasta oli kyllä meikäläisittäin pelottava sekamelska. Aamupäivä kului siltojen avautumista odotellessa ja sulussa. Sulkukin tänään yhtä sekamelskaa, sillä niin paljon oli veneitä sulloutuneena sulkuun. Sai pitää kynsin hampain kiinni reunanaruista että ei liuùta edellä olevan veneen perään. Vihdoinkin olimme puolen päivän jälkeen selvillä vesillä. Hah, arvatkaapa vain millainen sekamelska oli meren puolella. Pujottelimme juuri ja juuri ehjin nahoin Wasahamniin. Tietysti satama oli tupaten täysi ja miettimään mihin sitten suunta. Päätimme tarkistaa millainen on Navishamn. Eipä kyllä ole erikoinen satama ja saman hintainen kuin Wasahamn, 300 kr/yö. Artsin kertoman mukaan ei Wasahamn ole sen parempi. Pesutilat kuppaiset/likaiset ja palvelu epäystävällistä. Tai huomasimme kyllä että palvelu on ysstävällistä ruotsalaisille venenaapureille. Onhan tämä myös Djurgårdenilla ja tietysti kävimme Gröna Lundia vähän katsastamassa. Kummitustalo saikin veren kiertämään, on sen verran hätkähdyttävä aikuisellekin. Ei sinne kyllä kovin pieniä lapsia voi viedäkään. Ilta sujuikin rauhallisesti pyykäten ja nautiskellen illan viileydestä. Päivä on ollut taas tukahduttavan kuuma

 


4.7

Tukholma-päivä. Aamulla painostavassa kuumuudessa lautalla Djurgårdenilta Slussenille kohti vanhaa kaupunkia ja ostoskatuja. Muutama tunti taaperrettiin ympäri Tukholmaa, välillä vilvoitellen kaupoissa. Kahvilassa nautimme jättikokoiset sämpylät ja lattet. Läkähtyneinä palasimme veneelle iltapäivällä. Pakko oli levähtää ennen Skansenin reissua. Venesatama sijaitsee aivan Skansenin vieressä. Ilta sujuikin rattoisasti Artsin lenkutellessa kipeytyneellä jalalla pitkin eläintarhaa ja puistoa. Skansen on kaunis paikka jossa voisi viettää piknikillä koko päivän. Miljöö muistuttaa historiallisine paikkoineen paljon Turun käsityöläismuseota, mutta lisänä on vielä paljon enemmän luontoa. Kyllä illalla uni maittoi, mutta yöllä tulikin äkkiherätys hirveään kolinaan. Satamapoika oli tuonut jo seuraavaa päivää varten varattu kyltin veneemme eteen laiturille. Portaat hakkasivat kylttiin keskellä yötä, eikun portaat pois. Kyllä suututti. Onneksi aamulla jo matka jatkui eteenpäin.


5.7

Mikki hiiri merihädässä tuli mieleen kun aamulla väistelimme Tukholman edustalla eri suuntiin kulkevia isoja laivoja. Vihdoin selville vesille ja purjeet ylös, ainut ongelma vain; tuuli kovin heikkoa. Jonkun aikaa sentään purjehdittiin. Tässä tarina Arbiinan lähdöstä Tukholmasta: B kysyy lähtiessä missä merikortti on, johon A vastaa: ”mikä merikortti? Ei meillä ole tätä merikorttia minä olen netistä tulostanut karttoja.” Niin siinä sitten ollaan tultu Furusundiin asti nettitulosteiden varassa ja plotterin tietty, mutta senhän varaan ei saa laskea. A:n mukaan kortille päästään Ahvenanmaalla. Ehkä siis huomenna tai ylihuomenna miten sitten päätetään ylittää. Vaihtoehtoina ovat matkan jatkaminen Ruotsin rannikkoa Grisslehamniin tai suoraan yli Ahvenanmaalle. No, katsotaan sitten huomenna.....

6.7

Jee pääsimme kortille. Aamulla Ruotsin Furusundista kohti Ahvenanmaata. Eikä tietenkään tuulta. Koneellaa hurruteltiin koko pitkä matka. Hyvä puoli oli että ei ainakaan yrjö tullut kylään. Laivoja kyllä riitti pelottavan paljon. Iltapäivällä jo saavuimme Rödhamniin, aivan täysi tietysti. Siispä väsyneenä matka jatkui kohti Degerbytä. Matkalla alkoi moottorikin temppuilemaan; välillä kierrokset laskivat ja luulimme moottorin sammuvan, mutta onneksi matka kuitenkin jatkui. Vauhtia ei uskaltanut hiljentää ja näin ollen piti yhteysalustakin väistää tekemällä ylimääräinen kunniakierros väylällä. Juuri kun olimme rantautumassa Degerbyhyn nousi kova tuuli ja rantautuminen oli tosi vaikeaa. Voimat eivät tahtoneet riittää köysien kiristämiseen. Poijuköyden kiristämiseen käytimmekin vinssiä. Onneksi lopulta onnellisesti kiinni. Lopen uupuneina 10 tunnin matkanteosta ilta sujui lokoillessa.

7.7

Aamulla olikin koneen huollon aika. Artsi siis vaihtoi pottoainesuodattimen. Nyt taas kone käy hyvin. Aamulla vielä tankkaus ja matkaan. Matka kohti Karlhamnia Kökarin saarella. Ihanaa nyt aivan mahtava purjehdustuuli. Pääsimme koko matkan purjeilla hyvää vauhtia, keskinopeus yli 5 solmua ja välillä jopa mentiin purjeilla yli 7 solmua. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja se näkyy taas nenässä. Hyvään aikaan saavuimme päätepisteeseen sillä meidän jälkeemme ei mahtunut satamaan enää kuin 3 venettä. Karlhamnissa on aina hyvä palvelu kuten nytkin. Paikat on siistit ja saarella on kivat pyöräilyreitit. Katsotaan mitä huomenna tehdään. Saimme naapurivenekunnalta myös vihjeen hyvästä saaresta nimeltä Källskär. Kuulosti tosi mielenkiintoiselta paikalta. Huomenna tai ylihuomenna suuntaamme sinne.

8.7

Aurinkoisen päivän vietimme Kökarin saarella pyöräillen. Vierailimme Applebodenissa ja nautiskelimme ihanaa siideriä(alkoholitonta). Niin hyvää oli että piti ostaa mukaankin. Iltapäivällä pyöräilimme toiseen suuntaan tutustumaan Kökarin kirkkoon. Kirkko sijaitsee kauniilla paikalla merenrantakalliolla. Vieressä on arkeologiset kaivaukset joissa on löydetty jäänteet Fransiskaaniluostarista. Viereiseen museorakennukseen on kerätty kaivauksista löydettyjä esineitä. Paikka oli todella mielenkiintoinen, kannattaa käydä jos Kökarin saarelle eksyy. Pyöräilymatkaa kertyi yht. 25 km. Meidän koottavien pyörien satulalla ´matka jo puudutti tietyn paikan.....

9.7

Aamulla ajoissa kohti Källskäriä. Hieman pelotti lähteä reitiltä sinne luotojen väliin seikkailemaan. Aluetta ei ole vielä kunnolla luodattu joten merkikortti ei ole kovin tarkka. Pääsimme kuitenkin onnellisesti laituriin. Källskärin saari on todella eriskummallinen paikka. Vapaaherra Åkerhielm osti saaren v.1965 ja alkoi rakentaa saarelle omaa maailmaa. Kökarin saarelaiset auttoivat. Monet taiteilijat ovat viettäneet saarella aikaa. Mm. Tove Jansson on kirjoittanut muumi-kirjoja siellä. Saarelle on rakennettu upea puutarha ja siellä sijaitsee antiikin kreikan tyylisiä patsaita. Hauskan näköistä kun esim. Hermes -patsas sijaitsee keskellä rantakalliota. Jossain vaiheessa kuvia kyllä tulee nettiin. Saari on nykyisin Ahvenanmaan omistuksessa. Saarella on vaikea yöpyä joten päätimme katsoa erään veneilijän meille suositteleman luonnonsataman. Paikka oli kuitenkin liian tuulinen kiinnityttäväksi. Jatkoimme matkaa siis Hälsö:n satamaan. Olemme siis takaisin Kökarin saarella, mutta pohjoisrannalla. Huomenna ei vielä tiedetä mihin suuntaamme. On viime aikoina ollut vaikeuksia muistaa edes mikä viikonpäivä on.

10.7

Pienessä tuulessa matka aamulla kohti utö:tä. Alkumatka koneella purje apuna, mutta suuren osan matkasta pääsimme purjehtimaan hyvää vauhtia. Matka sujui niin joutuisasti, että ajattelimme Utö:ssä olevan aivan tyhjää. Mutta hädin tuskin mahduimme ilmaiseen laituriin. Nykyäänhän saarella on myös hotellin maksullinen laituri. Aiempina käyntikertoina on satama ollut ihanan rauhallinen. Tällä kertaa vilskettä ja ääntä on ollut kerrakseen. Huomaa taas, että lomamme on eri aikaan kuin ennen. Väkeä on todella liikkeellä. Allekirjoittanut (B) miettii välillä mitä järkeä on lähteä rauhallisesta kodista, jossa naapureita ei mailla halmeilla, tänne äänekkäisiin levottomiin satamiin. Vai onko sitä metsässä asuessaan niin metsittynyt ja epäsosiaalistunut että ei enää sopeudu vilskeeseen. No, kotiinpäinhän tässä jo matka. Saa yölläkin rauhassa nukkua. Tämän päivän tarina nimittäin siirtyy kotisivuille yöllä. Tuuli on noussut ja vene keinahtelee levottomasti tiiviissä rivistössä. Huomenna matka jatkuu Jurmoon, saa jälleen tutustua saaren ainutlaatuiseen luontoon. Josko saisi hyviä kuvia. Tänään onkin tullut kuvattua täällä jonkun verran.

11.7

Utöstä Jurmoon koneella!!! Meri lähes rasvatyyni. Lämpötila huitelee +30 astetta. Jurmossa saatiinkin hyvä laiturin päätypaikka josta helppo lähetä kovallakin tuulella. Paljon ei jaksanut saarta kävellen tutkia, niin pistävä oli aurinko. Joitakin kuvia saatiin otettua ainutlaatuisesta luonnosta. Illalla sauna, ihana päästä pesulle. Tukka jo roikkui rasvaisena ja kärpäset kiertelivät meitä. Iltasella myöhään satamaan lipui vielä purjevene, tuuli oli jo noussut. Satamassa ei yhtään vapaata paikkaa. Pohdinnan jälkeen vene kiinnittyi kylkeemme. Veneen kapteenilta ostimme vielä hänen tekemänsä runo-valokuva -kirjan. Kirjassa on upeita kuvia saaristosta.

12.7

Aamun lähtö Jurmosta kohti Stenkäriä olikin aika show. Kylkeemme tullut vene aiheutti pienoisia ongelmia irtautumisessa. Siinä lopulta kaksi ihmistä piti veneen keulasta kiinni ja minä (B) roikuin reunan päällä estämässä keulan osumista toisella puolella olevaan veneeseen. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsimme lähtemään kohti päivä määränpäätä. Matka sujui lepposasti purjeilla. Pitkät matkat päästiin virsaria, siinä on kyllä pidettävä ohjauslinja tosi tarkkaan mikä tuo oman haasteensa. Lähestyessämme Stenskäriä epäilimme jo paikan auki oloa, koska yhtään venettä ei näkynyt laiturissa. Olimme ihka ensimmäiset, kerrankin. Jälkeemme laituri alkoi kuitenkin täyttyä melko nopeaan tahtiin. Varasimme saunan ja ajattelimme nauttia herkullisesta savukalasta. Mutta harmi sentään, kalaa ei ollut. Saarelaisten mukaan kalaa ei tule, verkot ovat lähes tyhjiä päivä toisensa jälkeen. Samasta ongelmasta olemme kuulleet koko kesälomapurjehduksen ajan. Pistää kyllä miettimään mikä on itämeren tila ja mikä on merimetsokannan hurjan kasvun vaikutus. Iltamme sujui lekotellen sillä ilma oli aivan liian kuuma koko luontopolun kulkemiseen. Lämpötila huiteli taas jossain +30 asteessa.

13.7

Aamupäivällä rauhassa kohti kotisatamaa. Lilluimme lähes olemattomassa tuulessa alkumatkan. Vihdoin alkoi tuulikin heräillä, ja tietysti se kääntyi vastaiseksi. Kun kerran aikaa oli, päätimme kokeilla kryssimistä. Pääsimme vetämään pitkiä kryssejä joten keulapurjetta ei tarvinnut koko ajan veivailla. Matka etenikin tosi onnistuneesti ja joutuisasti. Kryssiminen oli tosi kivaa. Artsi kyllä sai hypellä vetelemässä purjeita puolelta toiselle kun minä ohjasin. Keijsarhamnissa tyhjensimme septin ja pidimme ruokatauon. Illansuussa matka jatkui kotisatamaan. Illalla olikin vuorossa veneen siivous ja tavaroiden pakkaaminen. Yöllä olimme vihdoin omassa sängyssä kuivalla maalla.

24-25.7

Veneilemässä Leenan ja Markun kanssa.
Aamulla aikaisin kohti rantaa odottaen kovaa sadetta mitä oli luvattu koko viikonlopuksi.
Ei satanut joten kokka kohti Vänön rantaa. Purjeilla Lövön jälkeen kuten purjeveneellä kuuluukin...  Perillä hyvin tilaa ja rantautumisen jälkeen suuntasimme saarikierrokselle.
Luvattu sade jäi muutamaksi kuuroksi yöllä, näimme kyllä komean ukkosen joka meni viron rannikolla länteenpäin. Aamulla kävely lenkki ja sitten kokka kohti Helsingholmenia. Hyvä tuuli siivitti matkaamme (9-11 m/s SE) parhaimmillaan 8.6 solmua .  Perillä luontopolku ja ruokailu minkä jälkeen lähdimme pikkuhiljaa kohti kotirantaa. Ensikertalaiset tykkäsivät ja uhkasivat lähteä toistekkin!

 

takaisin

Comments

Tuntematon Jul 04 2010 08:41
uskalsiks mennä sinne kummitus taloo yksi vai oliks Artsi kädest pitämäs :). Täälläkin on kovat helteet, koko ens viikoks luvattu. Millon te nyt sit ootte takas kotona? Nico jo kyselly mummia kovin. Muaki ärsytti toi et ruotsis on siillasii tuottei valikoimis mitä suomest ei löydy.
Hyvää loppu matkaa ja olkaa varovaisii, ku äitiki viel on ihan "ehjänä" pysyny!

T: Venla, J-P ja hippiäiset
Terveisiä Rävholmenista ! Tuntematon Jul 05 2010 12:46
Onpas teillä taas ollut mukavaa ! Täällä on ollut ihan hirveet helteet ja olenkin tehnyt etätöitä
Räviksestä käsin viime viikolla muutaman päivän:) nyt piti tulla tänne officeen nauttimaan
ilmastoinnista.
Ens viikonloppuna mennään Ekenäsiin eli Raaseporiin.
Toivottavasti säät jatkuu hyvinä ja mukavia tuulia teille: kotiopäin: )
Ole Pirki varovainen loppumatkan:)))

"Syrran"

Add Comment